tiistai 27. syyskuuta 2016

Pentuesuunnitelma sekä lisää tuloksia!


Pentuesuunnitelmasta lisää täällä 

Halla TK1!

Me tehtiin se! 4 koetta se yhteensä vaati, mutta Tuusulasta 18.9.2016 saatiin viimeinen ykköstulos alokasluokasta. Nyt vetäydytään ansaitulle kisatauolle ja pentupuuhiin ;) Palaillaan avoimen luokan areenoille sitten keväällä!

Halla ylväänä TK1 päivänään

Halla tutkittu terveeksi!

Saatiin parisen viikkoa sitten jännittää Lahden Evidensiassa, millaisessa jamassa keski-iän kynnyksellä olevan Hallan terveys on tällä hetkellä. Tulokset olivat vain positiivisia! Silmät peilattu kolmatta kertaa terveiksi, sydän kuunneltu toistamiseen sivuäänettömäksi, polvet edelleenkin 0/0 ja mikä ihaninta, Hallan selkä kuvattiin täysin terveeksi! LTV0, SP0 ja VA0!

maanantai 22. elokuuta 2016

Saavutuksia

Ollut varsin koiramainen viikonloppu takana! Käytiin Kiken kanssa Kouvolan KR näyttelyissä la 20.8. ja saatiin Erittäin Hyvä (EH). Sen sijaan Hilla nappasi ensimmäisen sertinsä, vaikka onkin tällä hetkellä mallia karvaton. Hienoa Hilla! Hilla siis ERI SA SERT! 
Hilla kävi myös Heinolan näyttelyssä sunnuntaina ja sieltä Erittäin Hyvä (EH). 

Kuoppamäen Iki Ihana "Hilla" palkintoineen
Kuvaaja: Meri Oksanen

Sunnuntaina 21.8. käytiin Hallan kanssa ihka ensimmäisessä tokokokeessa ikinä. Jännityksestä huolimatta napattiin ALO1 188/200p ja Kunniapalkinto KP! En olisi uskonut, että ihan noin hyvin menisi ensimmäisessä kokeessa.

Frostflake's Kahlua "Halla" ja minä
Kuvaaja: Riku Pokki
Pisteet osa-alueittain:

Paikallamakuu 10
Liikkeestä maahanmeno 9 (hidas maahanmeno)
Luoksetulo 10
Seuraaminen 9 (törmäsin koiran kanssa vasemmalle käännyttäessä)
Hyppy 9,5 (vinohko perusasento)
Kapulan pito 10
Kaukokäskyt 8 (tuplakäsky)
Kokonaisvaikutus 9















                                                   Alla videokoostetta suorituksestamme

lauantai 13. elokuuta 2016

Uusia tuulia

Heipähei kaikille! Blogi on ollut hiirenhiljainen reilun vuoden ajan, kun pennut lähtivät koteihinsa. Nyt kuitenkin on aika päivitellä hieman, kun sain tehtyä omat kotisivut Kuoppamäen Valkoisille.
Blogin tietosivustot myös päivitetty.

Linkki sivustoon löytyy blogin "Linkit" -osuudesta. Tervetuloa tutustumaan!

Pennut ovat jo reilun vuoden ikäisiä ja oikein mukavia koirakavereita, mitä olen heidän omistajiltaan kuullut. Mahtavaa!

Meille tänne Kouvolaan kuuluu oikein hyvää tällä hetkellä. Ollaan vietetty kevättä ja kesää runsaasti lenkkeillen, uiden ja harrastellen. Hallan kanssa on alettu treenaamaan tokoa kilpailut tähtäimessä syksylle.

Kiken kanssa aloitettiin kesäkuussa vesipelastus minulle uutena lajina Kaakon Vesipelastuskoirissa. Kiitos kun pääsin mukaan mahtavan harrastuksen pariin! Kike on luontaisesti innokas ja nopea uimari ja keskittynyt tehtäviinsä, joten laji näyttää sopivan sille kuin nakutettu. Ohessa ollaan tehty myös tottelevaisuutta ja pk-jälkeä. Talvelle suunnittelin, että aloitetaan agility kun vepe jää tauolle.


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Seitsemäs viikko

Nyt on pennut kasvatettu luovutusikään asti ja koitti lähdöt uusiin koteihin. On ollut ilo kasvattaa näin reipas ja iloinen pentue. Näistä on riittänyt riemua ja rakkautta viimeiset 7 viikkoa. Kaikki pennut pääsivät hyviin koteihin ja ovat kotiutuneet nopeasti.

Puolet pennuista lähtivät heti luovutusikäisinä ja minun iloksi vielä Hilla ja Luna jäivät meille, kun omistajat kotiutuvat reissuistaan. :)

Jätin itselleni yhden nartun, Kuoppamäen Into Piukeena "Kike".

Alla kuvia pennuista.

Kike




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kuudes viikko


Voi ei, vähiin käy viikot. Pennut täyttivät tänään kuusi viikkoa. On ne melkoisia persoonia. Viime maanantaina vietiin koko sakki (myös ajokoiranpennut) eläinlääkärin tarkastukseen ja sirutukseen. Yhteensä 12 pentua kun lastattiin autohäkkiin niin menomatkalla kuulosuojaimet olisivat olleet ihan kivat, hehheh. Eläinlääkärissä oli uutta ja jännittävää, mutta kaikki pennut olivat ihanan reippaita! Eläinlääkäri kehuikin, että hyvin sosiaalisia pentuja ottaen huomioon, että tämä oli pentujen ensimmäinen reissu kodin ulkopuolelle. Tarkastuksessa pennuissa ei ilmennyt mitään ihmeellistä, jipii! Ja sirut saatiin paikoilleen. Rekisteröinti tehtiin heti käynnin jälkeen ja jalostustietokannasta jo löytyy pentue.

Tässä taas kuvasatoa. Kuvat ottanut tällä kertaa Ella Hannula.






Ensimmäinen automatka.

Vielä se jaksaa imettää :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Viides viikko

Pennut tulivat tänään viiden viikon ikään. Melkoisia energiapakkauksia koko konkkaronkka. Tosin nukahtaavat melkein vauhdista pötkölleen. Pennut ovat olleet kuluneella viikolla päivittäin ulkona miltei aamusta iltaan. Yöt viettävät pentuhuoneessaan Halla-äidin kanssa. Halla imettää edelleen pentujaan, vaikka ne saavatkin reilusti kiinteää ruokaa päivittäin. Ihan hyvä, että imettää eikä vielä ole vierottanut. Toisaalta nauttii kyllä kovasti, kun pääsee viettämään kanssani omaa aikaa.


Naperot ovat alkaneet leikkimään enemmän ja voi että niiden hampaita. Melkoisia piraijoja. Viikon kohokohta oli se, kun pennut pääsivät riehumaan 3pv vanhempien suomenajokoiranpentujen kanssa. Ajokoirat ovat siis myös kasvamassa täällä meillä. Aluksi vähän ihmeteltiin, että mitäs nuo ovat, mutta nopeasti alkoivat painimaan kaikki keskenään.

Eilen tiistaina pennut saivat toisen kerran madotuksen.

Tämän viikon kuvat ottanut Minna Ylén.






keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Neljäs viikko

Kylläpä aika kuluu nopeasti. Pentujen syntymästä on jo neljä viikkoa. Menoa ja melskettä riittää, etenkin kun viime maanantaina pennut muuttivat pois pentulaatikosta. Pennuista alkoi huomata selkeästi, että suhteellisen pieni neliö alkoi käymään todella tylsäksi paikaksi. Jos laatikon ääreltä poistui niin pennut turhautuivat nopeasti, että höh kun jäätiin tänne. Nyt pennuilla on oma tilava huone, jossa on tilaa temuta. Pennut ovat nähneet vierailevia ihmisiä lähes päivittäin. Hampaatkin ovat puhjenneet kunnolla ja vierailevien ihmisten varpaat alkavat olla kovilla, heh.

Pennut ovat ulkoilleet pari kertaa kelien mukaan. Sää on ollut melko vaihtelevaa täällä Kouvolassa. sateista ja tuulista. Onneksi on saatu pari lämmintäkin päivää niin on saatu pennut ulos tutustumaan maailmaan.
Kiinteä ruoka maistuu hyvin ja ruokintakertoja on nyt useita päivässä. Aluksi pentujen mahat meinasivat mennä vähän kovalle, mutta lisättiin ruokaan enemmän öljyä ja piimää niin tasoittui nopeasti. Nyt kuivamuonaakin uppoaa jo enemmän ilman ongelmia. Pentujen painot huitelevat reilussa parissa kilossa.

Hallakin tuntuu pitävän siitä, että luovuttiin laatikosta. Nyt sillekkin on helpompaa ja luontevampaa imettää, kun on enemmän tilaa. Hallasta odotin jotenkin sellaista riutuneempaa imetyksen vuoksi, mutta elinvoimainen tyttö on edelleen. Lenkillä nappasin pari kuvaa mammasta. Nauttii kyllä selkeästi, kun pääsee kanssani kahdestaan johonkin vähän irtautumaan pennuistaan.


Ensimmäisen kerran otettu nyt kaverin kanssa seisonta-kuvia naperoista, kun oltiin ulkosalla. Ilmeistäkin päätellen olivat vähän kummissaan, kun yhtäkkiä ne kaivonkannen päälle laitettiin tönöttämään :D

Hopea tyttö
Oranssi tyttö
Pinkki tyttö
Ruskea tyttö
Tummansininen poika
Vaaleansininen poika
Vihreä poika